Tampere-suunnistus 29. - 31.7.2016




    Heinäkuun lopussa järjestettävä
    Tampere-suunnistus on jo perinteisesti kolmipäiväinen kilpailu ja samalla FIN5 ja JWOC2017 esikisa!


    Perjantain sprintti on FIN5/JWOC alueen kupeessa ja kyseessä on paras mahdollinen valmistava kilpailu seuraavan vuoden suurtapahtumaan!

    Lauantain ja sunnuntan kilpailu käydään Murikanrannan maisemissa Teiskossa, jolloin juostaan pitkät matkat ja sunnuntaina on vuorossa keskimatkan kilpailu.

    Murikka-Maisansalon tienoon maastoissa on kisailtu viimeksi v.1992. Suomen MM-kisoihin v.1979 alueesta on ollut harjoituskartta. Näin alue on hyvin monelle suunnistajalle aivan uusi ja osasta Tampere Suunnistuksen maastoa ei myöskään ole ennen ollut suunnistuskarttaa. Vuoden 2017 JWOCissa Murikanranta toimii nuorten kisaajien majoituskeskuksena sekä harjoitusmaastona. Maasto muistuttaa molempia JWOC-Fin5 maastokisojen (Viitapohja ja Särkänperä) maastoja tarjoillen pienipiirteisiä rinteitä, avokalliota sekä hyväkulkuista vanhahkoa metsää. Erityispiirteensä tuovat Näsijärven ranta-alueet paikoin jyrkkäpiirteisine muotoineen.