Tampereella on luvassa huippusprintti!

Tampere-suunnistus 2014

 

Kun kaksi päivää on ilmoittautumisaikaa jäljellä, näyttää Tampereen kisoista muodostuvan varsin kovatasoiset. Miehiin on ilmoittautunut MM-kisoihin matkaavat hallitseva maailmanmestari Mårten Boströmin ja Severi Kymäläinen. Myös näihin saakka Huippuliigasprinttejä hallinnut Petteri Muukkonen on mukana. Euromeeting paikoista katsastavat nuoret aikuiset näyttävät olevat hyvällä prosentilla viivalla ja mukana on myös ilahduttavasti nuoria. Nuorten MM-kisoihin matkaavista suunnistajista on viivalla Miika Kirmula ja Aleksi Niemi, joka pääsi debytoimaan aikuisten maajoukkueessa Imatran Maailman Cupissa.

Nimilista näyttää siltä, että Euromeetingiin tulee oikein kunnon otatus, sillä lupaavasta nuorten aikuisten ikäluokista ei heti tule mieleen, kuka puuttuisi!

Miehiin otetaan mukaan rankin perusteella 70 parasta, joten mukaan mahtuu miehiä hyvin ennen kuin karsintaa tarvitsee tehdä.

Myös naisten puolella mukaan MM-kisoihin suuntaavista sprinttiin nimetyistä urheilijoista mukaan ovat ilmoittautuneet tässä vaiheessa Minna Kauppi ja Marika Teini. Nuorten MM-joukkueesta viivalla on puolet, sillä nimensä IRMA:aan ovat lisänneet Jannina Gustafsson, Pihla Otsamo ja Henna Skog. Euromeeting ja opiskelija MM-paikoista tulee varmasti tiukka mittelö myös naisissa, sillä varsin kattavasti ovat parhaat alle 25-vuotiaat viivalla. Naisissa ei taida olla pelkoa siitä, että osallistumista jouduttaisiin rankin perusteella karsimaan.

Lauantaina priima maastoa tarjolla painetulla kartalla ja 1:15000 mittakaavalla.

Vaikka maastotyyppi ei ihan viimeistelyharjoitusta tarjoa Italiaan eikä Bulgariaan, tarjoaa lauantai oivan mahdollisuuden paineen alaiseen suoritukseen harvemmin käytetyllä mittakaavalla ja laadukkaalla kartalla. Vaikka tavoitteena ei arvokisat olisikaan, on mahdollisuus treenata pitkän matkan vaikkapa SM-kisoihin.

Viime syksynä Pasi Ikonen lausui maastosta tehdessään järjestäjän pyynnöstä koejuoksun; Maastopohja hämäläiseksi priima ja muutenkin "arvokilpailumaasto".

Vielä siis pari päivää aikaa ilmoittautua mukaan!

Tässä vaiheessa mukana matkassa:

Sprintissä:

 

https://irma.suunnistusliitto.fi:8443/irma/public/competition/entries?id=1205371

 

Maastokisoissa mukana:

https://irma.suunnistusliitto.fi:8443/irma/public/competition/entries?id=1204992

Priimaa maastoa:

 

 

http://goo.gl/aMBWGg